Siirry pääsisältöön

Perunavaaran vedonlyönti

Julkaistu 10. kesäkuuta 2026 klo 13.26

Muuan Kettunen on saanut nimipäivälahjaksi erittäin tehokkaan mopedin. Hän kehuskelee ystävilleen, että mopedilla voi ajaa miltei pystysuoraa seinää pitkin vauhdin juurikaan hyytymättä. Niinpä päätetään lyödä vetoa.

Kettusen tehtävänä on ajaa mopedillaan Perunavaaran huipulle ja samaa reittiä takaisin siten, että koko matkan keskinopeudeksi tulee vähintään 60 km/h. Itsevarmasti hymyillen Kettunen lähtee päristelemään kohti huippua. Sinne saavuttuaan hän toteaa ajaneensa menomatkan nopeudella 30 km/h.

Kuinka nopeasti Kettusen on ajettava takaisin alas, jotta keskinopeudeksi tulee 60 km/h?

Oikea vastaus julkaistaan seuraavan pähkinän yhteydessä noin kuukauden päästä.

Viime kerralla Nuoren mestarin pulmakulmassa yritettiin selvittää matemaatikko A. Virtakosken pyöräilemää matkaa.

Pähkinän voi ratkaista useammallakin tavalla, mutta suosikaamme tällä kertaa niin sanottua humanistista lähestymiskulmaa.

Viidennen päivän alussa A. Virtakoskella on jäljellä 24 kilometrin matka. Koska hän on edellisenä päivänä polkenut kolme neljäsosaa jäljellä olevasta matkasta, voidaan laskea (3 x 24) hänen polkeneen 72 kilometriä. Kun siihen lisätään 24 kilometriä, on neljännen päivän alussa matkaa Joensuuhun yhteensä 96 kilometriä.

Jatketaan laskuharjoituksia! Kolmantena päivänä A. Virtakoski polkee vain kolmasosan jäljellä olevasta matkasta. Polkematta jää siis kaksi kolmasosaa, joiden mitaksi laskimme äsken 96 kilometriä. Jos kaksi kolmasosaa on 96 kilometriä, yksi kolmasosa on 48 kilometriä. Kun nämä niin sanotusti ynnätään yhteen, selviää, että kolmannen päivän alussa matkaa on jäljellä 144 kilometriä.

Toisena päivänä A. Virtakoski polkee puolet jäljellä olevasta matkasta. Tämän jälkeen hänelle jää poljettavaksi 144 kilometriä. Niinpä voidaan jo pikaisella vilkaisulla todeta, että hän myös polkee tuon samaisen matkan eli 144 kilometriä. Kokonaismatka toisen päivän alussa on siis 144 + 144 kilometriä eli 288 kilometriä.

Alamme lähestyä loppuhuipennusta. Ensimmäisen päivän alussa A. Virtakoski polkee puolet jäljellä olevasta matkasta. Hänelle jää poljettavaksi toinen puolikas eli 288 kilometriä. Tehdään vielä viimeinen yhteenlasku eli 288 kilometriä + 288 kilometriä. Saamme vastaukseksi 576 kilometriä, ja sepäs onkin tämän pähkinän lopullinen vastaus.

A. Virtakosken matka Turusta Joensuuhun on 576 kilometrin mittainen.

 

Avainsanat: looginen päättelytehtävä, logiikkapulma, aivojumppa, aivopähkinä, arvoitus

Lisää kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja.